taika | KT siskosein

Hyvää pääsiäistä näin hieman etukäteen! Koska uusi tyttöni on saapunut, ja hänellä on tarina kerrottavanaan, tein ensimmäisen kuvatarinani! Tämä on vasta alkua, sillä asiat ovat monimutkaisempia näiden kahden välillä kuin arvaattekaan... Jos Instagramissa seuraatte minnuu, saatatte jotain tietää, mutta oikeastaan ette siltikään paljon mitään heh.
Just to be clear now, Hazel ja Freydís ovat siskoksia. Muuta en tässä vaiheessa kerro, kaikki tulee selviämään kuvatarinoiden myötä, joko täällä blogin tai Instagramin puolella.
Tämä on siis todellakin ensimmäinen kuvatarinani, joten se voi olla hieman tönkkö. Teen sen kuitenkin suunnilleen samalla tavalla kuin Ulla on tehnyt aiemmin.

Kertoja

"Puhetta"

Ajattelua

Freydís

Hazel 

Pikku Hazel on saanut kirjeen vähän reilu kuukausi sitten. Niitä on tullut hänelle useita neljän kuukauden ajan, mutta muutama viikko sitten niiden virta ehtyi. Ne on kirjattu lähetetyksi jossain päin Pohjois-Norjaa, mikä oli Hazelin mielestä aika omituista. Nyt hän lukee viimeisintä kirjettä uudestaan.
Kuka sinä oikein olet? Miksi sinä otat minuun yhteyttä? Jos kerran olen sinulle noin tärkeä, miksi et kirjoita enää? Osoitettakaan et ole antanut.

Missä olet? Sanoit, että tulisit tänne pian. Joku sukulainen väität olevasi. Mistä minä tiedän, mihin voin enää luottaa.

Miksi et kirjoittanut kuoreen sukunimeä? Miten tämä silti päätyi perille? Mistä olet edes saanut osoitteeni? Minulla on aivan liikaa kysymyksiä.

En tiedä, mitä tehdä. Minua pelottaa, sillä saatat olla viimeinen muisto perheestäni tai joku aivan vieras. Kunpa tulisit pian.

Sillä välin kirjeiden lähettäjä on juuri saapumassa tapaamaan pikku Hazelia. Tulijan nimi on Freydís. Muuta emme hänestä tiedä. Hieman hengästyneenä hän pysähtyy, sulkee silmänsä ja rauhoittaa mieltään.
Hän on varmasti kotona. Minua pelottaa kuitenkin, ettei hän hyväksy minua. Olen kuitenkin hänen ainoansa.
 

Kaunis nuori nainen nostaa katseensa uudelleen ja tuntee itsensä päättäväiseksi.
Olen tullut tänne asti. Viiden kirjeen jälkeen minun täytyy tavata hänet. Se on minun velvollisuuteni.

Freydís kiipeää ylös. Hän on nähnyt pikku Hazelin jossain ylempänä. Huohottaen tulija kampeaa itseään ylöspäin toiveikkaana.

Päästyään vihdoin ylös nuori nainen pysähtyy ja katselee ympärilleen. Pikkutyttö on jossain piilossa.
Näin hänet täällä. Hänen täytyy olla jossain lähettyvillä.

Ison ruukun takana näyttää piileksivän pieni vaaleanpunaiseen hörhöön pukeutunut tyttö. Tulija henkäisee.
Siellä hän on!

Pikku Hazelin katse osuu nuoreen naiseen. Hän mutristaa suutaan ja on epäileväinen.
Kuka tuolta tänne tulee? Mitä hän haluaa minusta? 

Kaunis neito lähestyy Hazelia. Hän ojentaa kätensä hymyillen.
"Hei, Hazel." 

"Tuo kirje, jota sinä pitelet. Minä olen kirjoittanut sen. Kaikki viisi kirjettä ovat tulleet minun kynästäni. Lähestyin sinua, sillä minulla ei ollut muutakaan paikkaa, minne mennä. Eikä myöskään sinulla. Olet näet kaikkeni, Hazel. Minulla ei ole ketään muuta."

Freydís taputtaa pikku Hazelin päätä. Hän huokaisee ja pörröttää tytön ruskeita hiuksia.
"Olen sinun isosiskosi, Hazel. Nimeni on Freydís. Asun Pohjois-Norjassa, enkä edes tiedä, miten sinne jouduin. Vanhempamme eivät pitäneet meistä huolta. Vei aikaa löytää sinut. Täällä nyt kuitenkin olen, siskosein."

 Yhtäkkiä Hazel nousee pystyyn. Hän ojentaa nyrkkiään epäileväisen näköisenä.
"Mistä tiedän, ettet valehtele? Ei kukaan ole minulle täällä Suomessa puhunut isosiskostani. Eikä kyllä Briteissäkään. Miksi en ole ikinä kuullut sinusta, jos minulla ei ole ketään muuta kuin sinut?"

Nuori nainen hämmästyy pikkuisen reaktiota. Hänen silmiinsä kihoaa kyyneleitä.
"Sinun täytyy uskoa minua, Hazel. Niin sanoin kirjeessänikin. Kuka tällaisesta asiasta valehtelisi? Kyllähän sinä meidän vanhempamme tiedät. He tekivät vain virheitä elämänsä aikana."

Myrtsi ilme sievillä kasvoillaan Hazel ojentaa kättään ja lyö tulijaa pallean kohdalle. Hänen äänensä särkyy.
"Mene pois! En minä tiedä, kuka sinä olet! Sinulla ei ole mitään todisteita! Miksi edes etsit minut? En tarvitse sinua elämääni!"

 Blondi nainen kaatuu polvilleen iskun voimasta ja yskii kuivasti. Hän pyyhkii hiuksia silmiltään pelokkaan näköisenä.
"Miten voit sanoa noin? Tulin tänne, koska halusin siskoni takaisin! Usko minua, Hazel! Usko minua, Hazel Linna!"

Pikkytyttö on hämmästyksestä kankea. Hän katsoo nuorta neitoa kauhistunein silmin.
"Miten sinä tiedät sukunimeni? Miksi et sitten kirjoittanut sitä kuoriin? ETKÖ TIEDÄ, ETTEN HALUA KÄYTTÄÄ SUKUNIMEÄ, JOKA ON VAIN PELKKÄ VITSI? EI SELLAISTA SUKUA OLE! SE ON VITSI! HÄIVY SILMISTÄNI!"

 ♥♥♥

dundundunn. Kertokaa toki mielipiteitä. Loppu on jännä, i know. Siihen tulee vielä logiikka, i promise! Ja nyt Karoliina lukee tän on silleen wtf. Ok olen pahoillani. Poistun. :-)